Boksitrollit
Back to Movies
Boksitrollit

Boksitrollit

6.7(1,769 votes)
1h 36m
September 10, 2014
AnimaatioKomediaPerheFantasia

Overview

Juustingin kaupungin asukkaat ovat ylpeää väkeä – ja aivan hulluina maailman haisevimpiin ja herkullisiin juustoihin. Kaupungin katujen alla majailevat pelätyt boksitrollit, jotka tarinoiden mukaan varastelevat kaupunkilaisten kalleimpia asioita: lapsia ja juustoja. Näin kerrotaan, mutta todellisuudessa boksitrollit ovatkin leppoisaa porukkaa. Pienet boksitrollit asuvat maanalaisissa luolissa ja pukeutuvat vanhoihin pahvilaatikoihin, joihin voi tarpeen tullen piiloutua kuin kilpikonna kuoreensa. Ne keräävät kaupunkilaisten pois heittämiä tavaroita ja rakentelevat niistä jännittäviä mekaanisia laitteita. He huolehtivat myös ihmispoika Egusta, joka on kasvanut boksitrollien keskuudessa pienestä asti. Kun ilkeä tuholaistorjuja Sieppo alkaa jahdata boksitrolleja päästäkseen juustoseurapiireihin, boksitrollit ovat pulassa. Rohkean Winnie-tytön avulla Egun on saatava apua maanalaiselle perheelleen. Myös boksitrollien on rohkaistuttava ja osoitettava, että heistä löytyy särmää.

Status

Released

Budget

$60,000,000

Revenue

$108,255,770

Production Companies

LAIKA

Advertisement

Watch Now

Boksitrollit
HD

Boksitrollit

0:00/1:36:00
Advertisement

Top Cast

Ben Kingsley

Ben Kingsley

Snatcher (voice)

Isaac Hempstead Wright

Isaac Hempstead Wright

Eggs (voice)

Elle Fanning

Elle Fanning

Winnie Portley-Rind (voice)

Dee Bradley Baker

Dee Bradley Baker

Fish / Wheels / Bucket (voice)

Toni Collette

Toni Collette

Lady Cynthia Portley-Rind (voice)

Jared Harris

Jared Harris

Lord Portley-Rind (voice)

Nick Frost

Nick Frost

Mr. Trout (voice)

Richard Ayoade

Richard Ayoade

Mr. Pickles (voice)

Tracy Morgan

Tracy Morgan

Mr. Gristle (voice)

Simon Pegg

Simon Pegg

Herbert Trubshaw (voice)

Nika Futterman

Nika Futterman

Oil Can / Knickers (voice)

Pat Fraley

Pat Fraley

Fragile / Sweets (voice)

Advertisement

Similar Movies

Advertisement
Watch Boksitrollit (2014) Online Free Full Movie HD | THR Thailand