Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä
Back to Movies
Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä

Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä

"Kaikilla on motiivi, vain todisteet puuttuvat."

7.8(13,615 votes)
2h 10m
November 27, 2019
KomediaRikosMysteeri

Overview

Dekkarikirjoillaan omaisuuden luonut varakas Harlan Thrombey on löytynyt huoneestaan kurkku auki viillettynä perhejuhlien jälkeisenä aamuna. Jäljet viittaavat itsemurhaan, mutta paikalle saapunut mestarietsivä Benoit Blanc ei ole vakuuttunut tarjotusta selityksestä. Pikaisten kuulustelujen jälkeen vaikuttaisi siltä, että useammalla perheenjäsenellä on ollut syynsä patriarkan pyyhkimiseen pois elävien kirjoista. Totuus alkaa hiljalleen hahmottua henkilöstä, joka viimeisenä oli Thrombey kanssa tekemisissä - miehen hoitajana toiminut toisen polven maahanmuuttaja Marta Cabrera. Thrombeyn viisi-kuusikymppiset lapset ja näiden lapset ovat lähinnä hänen avulla menestyneitä ketkuja ja nyt vaurauksissa ja etuuksissa kylvetetty jälkipolvi on valmis haalimaan menestyksen hedelmät itselleen. Kun kaikki ei menekään odotusten mukaisesti, alkaa taistelu omasta paikasta perinnönjaossa käydä kuumana. Etuoikeutettujen asema ei ole valmis kyseenalaistuksille, varsinkaan heidän itsensä toimesta.

Status

Released

Budget

$40,000,000

Revenue

$312,897,920

Production Companies

MRC, T-Street

Advertisement

Watch Now

Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä
HD

Veitset esiin - kaikki ovat epäiltyjä

0:00/2:10:00
Advertisement

Top Cast

Daniel Craig

Daniel Craig

Benoit Blanc

Chris Evans

Chris Evans

Ransom Drysdale

Ana de Armas

Ana de Armas

Marta Cabrera

Jamie Lee Curtis

Jamie Lee Curtis

Linda Drysdale

Michael Shannon

Michael Shannon

Walt Thrombey

Don Johnson

Don Johnson

Richard Drysdale

Toni Collette

Toni Collette

Joni Thrombey

LaKeith Stanfield

LaKeith Stanfield

Lieutenant Elliott

Christopher Plummer

Christopher Plummer

Harlan Thrombey

Katherine Langford

Katherine Langford

Meg Thrombey

Jaeden Martell

Jaeden Martell

Jacob Thrombey

Riki Lindhome

Riki Lindhome

Donna Thrombrey

Advertisement

Similar Movies

Advertisement