Back to TV Shows
Family Guy
Overview
Family Guy on Seth MacFarlanen luoma yhdysvaltalainen Emmy-palkittu piirrossarja. Sarjaa on esitetty Yhdysvalloissa FOX-kanavalla vuodesta 1999 lähtien. Sarjan ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 31. tammikuuta 1999. Sarjan tuotanto lopetettiin 14. helmikuuta 2002. Sitä kuitenkin jatkettiin 2005.
Status
Returning Series
Created By
Seth MacFarlane
Network
FOX
Seasons & Episodes

Kausi 1
Episodes

Onnenpotkut
Peter menettää työnsä lelutehtaassa rankan polttari-illan jälkeen. Sekaannuksen vuoksi hän saa ison summan työttömyyskorvauksia, mikä johtaa lopulta hankaluuksiin.

Täyttä elämää
Peter pimentää autollaan koko kaupungin televisiolähetykset, ja nyt on löydyttävä korvaavaa toimintaa.

Onnea 1-vuotiaalle!
Peter möhlii kuopuksen syntymäpäivävalmistelut niin perusteellisesti, että tilalle täytyy saada jotain todella näyttävää. Meg löytää kauan kaipaamansa ystävän.

Aika kone
Väärinkäsityksen vuoksi kotiarestiin joutunut Peter löytää uutta käyttöä kellarilleen. Hampaiden puhkeaminen innoittaa Stewien tekemään jälleen pienen keksinnön.

Sankaritarina
Naapuriin muuttaneen perheen isä saa Peterin mielestä aivan tarpeettoman paljon huomiota osakseen, niinpä jotain on tehtävä asian korjaamiseksi.

Kaukopartio
Perheen New Yorkin matka saa yllättävän käänteen intiaanien ylläpitämällä uhkapelikasinolla.

Brian: koiran muotokuva
Peter ilmoittaa Brianin koiranäyttelyyn palkintorahojen toivossa, mutta ratkaisevalla hetkellä kaksikko on asioista kovasti eri mieltä.
Top Cast

Seth MacFarlane
Peter Griffin / Brian Griffin / Stewie Griffin / Glenn Quagmire / Tom Tucker (voice)

Alex Borstein
Lois Griffin / Tricia Takanawa / Loretta Brown / Barbara Pewterschmidt (voice)

Seth Green
Chris Griffin (voice)




